Nyt ne sitten alkoivat, Lumon toiset juoksut. Väliä melkein päivälleen 10 kuukautta. Jospa tämä selittäisi neidin käytöstä, vaikkapa edes osittain. Lumoa ei ole "rangaistu" housujen pidon muodossa, neiti pitää itsensä puhtaana, eikä yhden yhtä tippaa ole  vielä toistaiseksi lattialta pyyhitty. Ei meillä niitä pöksyjä pidetty jalassa ensimmäistenkään juoksujen aikaan, joten miksipä sitä nyt käytäntöä muuttamaan

Lumo on saanut vielä toistaiseksi ulkoilla vapaana. Uskon neidillä olevan sen verran vahva laumamavietti, että mitään normaalista poikkeavaa korvattomuutta esiintyisi. Yleensä tuo kuitenkin pysyttelee näköetäisyydellä, ja juoksee kiinni kun itse etenen. Ensi viikon lopulla sitten saattaapi vapaana ollessa perässä tosin laahata jälkiliina, ihan noin varmuuden vuoksi... Ja varmaan tehdään poikkeuksellisesti vähän enempi remmilenkkiä. Keskiviikkona on tiedossa hakutreenit, ja ensi perjantaina suunnataan Jennin mökille Haminaan, ja lauantain ohjelmassa on Miehikkälän ryhmänäyttely. Tuttuun tapaan actionia on siis tiedossa. Näytelmistä ja mökkireissusta päivittelen varmaan ensi viikon lopulla. Pitäkäähän hännät pystyssä Lumolle (ja Katlalle ja Salkalle)

Eilen matkattiin koko perheen voimin junalla Etelä-Haagaan Nooran ja tyttöjen luokse.  Hyvin tuo Lumon junailu näyttää sujuvan, vaikka edellisestä onkin aikaan. Ympäristökasvatuksessa olen siis onnistunut. Ajatuksena olisi kyllä tehdä reissu Helsingin keskustaan, sivistyksen pariin, taas jossain vaiheessa (ihan sitä tulevaa BH-koetta ajatellen.) Tytöt pääsivät riekkumaan Keskuspuistoon, jonka jälkeen tarjolla oli reippaan kokoiset naudan rustoluut kullekin. Isäntäväki valmisti itselleen järjettömän hyvää ruokaa, ja tietysti viiniä nautittiin ruoan seurana. Lumpolainen on ollut tänään aika naatti eilisestä reissusta, josta kotiuduttiin joskus puoli kahden aikaan yöllä. Tytöillä oli hirmu lystiä keskenään, kuten aina. Ainut, että Lumolla ja Aidalla tunteet kuumenivat ensimmäisen kerran vähän liikaa. Tosin emännät ovat onneksi varustettu hyvillä äänijänteillä ja reaktionopeudella...

Lumo herkuttelee siviistyneesti matolla.. (Kuten kotona on tapana)

Peiqi ja Aida puolestaan herkuttelevat sivistyneesti sängyllä...

Tänään Lumpolainen lenkkeili Silvolan metsikössä oman isäntäväen kanssa. Huomenna olis tarkoitus lenkkeillä taas Peiqin ja Aidan kanssa. Ja ehkä tuota naapurin Danteakin uskaltaa vielä ensi viikolla nähdä. Dantehan on tällä viikolla ollut hieman kiinnostuneempi Lumon tuoksuista. Daadaa on siis selkeästi tajunnut, että naapurin räkänokkahan tuoksuu naiselle