Lumolla on ollut suhteellisen kiva alkusyksy. On touhutta taas kaikennäköistä. On tavattu koirakavereita, riekuttu, leikitty ja lenkkeilty paljon. Petikossa ollaan käyty useampaan otteeseen viikoittain lenkkeilemässä, seurana Peiqi ja Aida. Naapurin Danteakin ollaan nähty suhteellisen usein, joskus jopa aamulenkkeilty yhdessä kuuden aikaan aamulla (vain koiraomistajat ovat tarpeeksi hulluja sopiakseen tuollaisen lenkkiajan)...

Riekkuteam

Mennyt viikonloppu oli Lumosta erikiva, sillä Peiqi ja Aida olivat neidin seurana torstai-illasta lauantai-iltaan. Emännän ja isännän sängyssäkin neidit olivat peuhanneet silloin kun isäntäväki ei ole ollut kotona, tosin Lumolla on käynyt myös pieniä "virhearvioita" ja neiti on nähty itseteossa makoilemassa sängyn jalkopäässä... Emännästäkin oli kivaa kun kotona oli kolme koiraa, ja  suoriutui hienosti kolmikon lenkityksestä ja huollosta

Lauantaina olimme Nooran kanssa Lappalaiskoirien luonnetestissä avustamassa, ja täten "petaamassa" paikkaamnme ensi vuoden testiin. Lumo on siis tarkoitus luonnetestauttaa suunnilleen vuoden kuluttua, kaksi ja puoli vuotiaana. Sitä odotellessa. Viikonlopun luonnetestisaldo olikin suhteellisen mielenkiintoinen, ja pakkohan se on päästä kokeilemaan miten oma koira testin osa-alueisiin reagoi.

Ensi viikonloppuna on taas tiedossa Peiqin ja Aidan seuraa illanistumisen ja koirauimalan merkeissä. Ja eiköhän sitä perusriekkulenkkiäkin tule tehtyä.

"Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tulee Lumo!"