Perjantaina käytiin tunnin aamulenkillä naapurin bordercollie Danten ja pojun emännän Ninnun kanssa. Illalla puolestaan nähtiin Nooraa, Peiqiä ja Aidaa. Käytiin porukalla Silvolan hiekkakuopalla, jossa Peikko ja Api uiskenteli, Lumo tyytyi vain kahlaamaan. Lenkkiä jatkettiin Pitkäkosken pelloille ja takaisin hiekkakuopalle. Lauantaiaamuna oltiin Siikajärventiellä hakuilemassa. Lumolle tehtiin näköhavaintotreeni, jossa kaksi maalimiestä lähtee eri suuntiin pois päin keskilinjalta. Lumon kanssa kuljettiin keskilinjaa eteenpäin, ja neiti sai tarkkailla maalimiesten kulkemista. Maalimiehet menivät "alas" ja Lumo sai mennä sen maalimiehen perään, jonne halusi mennä, jonka jälkeen lähetin etsimään toisen. Kolmas maalihenkilö menikin suoraan piiloon, ja lähetin Lumon maalimiehen luokse. Maalimies löytyi, tosin hajujäljen perusteella.


Sunnuntaina Peiqi ja Aida tulivat Lumon iloksi meille päivähoitoon ihan koko päiväksi. Ilma oli helteinen, joten päivällä tyydyttiin vain kävelemään puistoon, jossa koirat hengasivat varjossa ja isäntäväki nautti auringosta. Alkuillasta Nooran tullessa hakemaan tyttöjä kotiin, käytiin vielä kimppaulkoilulla hiekkakuopalla. Lumolla oli siis sangen touhukas ja koiramaisen kiva viikko!